Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Breaking Dawn II
Books

TWILIGHT SAGA

Äänestä

True Blood ja Roswell High



Odotellessani eilen ilmestynyttä True Blood sarjan seitsemättä osaa päädyin lukemaan jonkin aikaa sitten hankkimani kirjasarjan Roswell High. Kirjasarjan pohjalta tehtyä tv-sarjaa en juurikaan seurannut muutamaa jaksoa lukuunottamatta, mutta kyllä se mukavasti ainakin kirjoina tempaisi mukaansa. Vielä on jäljellä kaksi viimeistä osaa kymmenestä kirjasta.

Nyt taidan kuitenkin ahmaista ensin eilen saapuneen True Bloodin 7 osan nimeltä "Pahan veren valtakunta".
 

Vampyyripäiväkirjat tv-sarja ja Yön talo


Vampyyripäiväkirjat tuotantokaudet 1-2 on nyt katsottu ja lisää odotellaan saapuvaksi heti, kunhan ilmestyy. Tulossa on myös True Blood -kaudet 1-3 ja aloitin eilen Yön talo -kirjasarjan ensimmäisen osan "Merkitty". Olen lukenut sen nyt puoleen väliin ja koska tuntui niin äly hyvältä kirjalta, tilasin saman tien 4 seuraavaakin osaa (Petetty, Valittu, Piinattu ja Vainottu), jotka on jo käännetty suomeksi.

Seiska osa ja lisää True Bloodia

Seuraavat kirjat/dvd:t tilattu/varattu/tulleet

PAHAA VERTA CHICAGOSSA varauksessa
VEREN IMUSSA tullut

ENNAKKOTILAUKSESSA:
VAMPYYRIPÄIVÄKIRJAT UUSI AIKA 3: SYDÄNYÖ



DVD VAMPYYRIPÄIVÄKIRJAT KAUDET 1-2

Kirjatilaus

Hyllyn täyttöä taas tilauksessa.
Tällä kertaa kaksi True Blood -sarjan uusinta kirjaa

VEREN IMUSSA


PAHAA VERTA CHICAGOSSA


Kaikki muut Vampyyripäiväkirjan suomeksi käännetyt osat on jo luettu. Viimeistä, eli kuudetta kirjaa ollaan lukemassa. Jospa ehtisin jossain välissä vähän laittaa kirja-arvostelua tai ainakin lukukokemuksiani tännekin...

Lisää kirjoja

Tänään kävin hakemassa postista Vampyyripäiväkirjat 1-4, sekä alla olevat kaksi Stephenie Meyerin kirjaa

Bree Tannerin lyhyt elämä

Vieras

Tilasin/varasin viikonloppuna kaksi seuraavaa Vampyyripäiväkirjat -osaa

Uusi aika: Suden hetki

Uusi aika: Varjosielut

Vampyyripäiväkirjat

Seuraavaksi tulossa ovat seuraavat kirjat

True Blood

Tilasin tänään True Blood -sarjan 3 ensimmäistä kirjaa

Maanantaina pitäisi tulla kirjat vanhemmista vampyyrileffoista

sekä Yöntalo sarjan ensimmäinen osa

What a sick, masochistic lion

Laurent

I'm watching you!

Twilight Saga -kirjat

"About three things I was absolutely positive. First, Edward was a vampire. Second, there was part of him — and I didn’t know how potent that part might be — that thirsted for my blood. And third, I was unconditionally and irrevocably in love with him."

~Bella Swan~

Uuden vuoden vaihtuessa kahlasin Twilight -sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa Twilight ja New Moon ja kolmas kirja, Eclipse on jo hyvää vauhtia lähes puolessa välissä. Uusimman, Breaking Dawn -kirjan luinkin jo ihan ensimmäisenä, katsottuani kaikki kolme aiempaa leffaa ensin alkupalaksi.

Ensimmäinen osa Twilight (Houkutus) oli ihana. Lähes ihanampi, kuin elokuva. Tai ainakin siinä oli huomattavasti enemmän tunnetiloja ja tapahtumia, kuin elokuvassa. Sitä oli mukava lukea, koska saattoi helposti palauttaa mieleen elokuvan henkilöt ja heidän ominaisuutensa, kirjaa lukiessaan. Hahmoilla oli KASVOT ja se teki kirjan entistä elävämmäksi ja todellisemmaksi.

"And so the lion fell in love with the lamb…"

~Edward Cullen~

Toinen kirja, New Moon (Uusikuu) oli lähinnä yhtä tuskaa lähes loppumetreille saakka. En siksi pitänyt kirjasta ihan niin paljon, kuin ensimmäisestä, koska Edward jäi siinä ikäänkuin statistin osaan ja Bella ja Jacob olivat kirjan pääosissa. Vasta viimeinen sata sivua antoivat sen, mitä odotin niin kiihkeästi - Edwardin takaisin tarinan keskipisteeksi.

"I’m the world’s best predator, aren’t I? Everything about me invites you in — my voice, my face, even my smell. As if I need any of that!"

~Edward Cullen~

Aloitin kolmannen kirjan lukemisen eilen illalla saatuani kakkosen päätökseen. Eclipse on mielestäni tiheätunnelmainen - ehkä toiseksi paras kaikista kolmesta siihen mennessä julkaistuista. Koska leffa on jo katsottu, on kiva verrata sitä kirjaan ja siihen, mitä elokuvaan on otettu mukaan ja mitä jätetty pois. Mitkä asiat on muokattu tapahtuvaksi vähän eri yhteydessä kuin kirjassa jne. Huomasin kahdesta ensimmäsestä osasta, että tällaisia ratkaisuja oli käytetty monessa kohtauksessa.

"I don't have the strength to stay away from you anymore..."

~Edward~

Kunhan saan Eclipsen päätökseen, lähden katsomaan taas Blue-Ray leffat ensimmäisestä alkaen uudelleen.

Joka päivä on pakko saada ainakin yksi Edward annos! "Henkilökohtaista huumetta nääs...."!

"You're like my own personal brand of heroin!"

~Edward~